perjantai, 28. joulukuu 2018

Liikunnan lisääminen 22 vuoden jälkeen

"New Year, New Me" lienee kulutetuin lausahdus tässä vuodenvaihteen tienoilla. En halua sanoa sitä ihan noilla sanoilla, mutta jotain vastaavaa yritän saada aikaiseksi.
Joulupukki toi minulle 10 kerran salikortin lähisalille ja mukaan kuului yksi PT-tunti, jonka varasin 4.1. perjantaille. Yritän nyt edes vähän innostua salilla käymisestä, edellisestä kerrasta on 22 vuotta ja silloin taisin käydä siellä ehkä pari kuukautta, kunnes ystäväni myöhästyi kerran bussista, eikä ehtinyt kanssani sovittuun jumppaan ja päätimme mennä jumpan ja salin sijaan pizzalle. En muista koskaan palanneeni tuon kerran jälkeen enää salille.

Tavoitteeni yritän pitää maltillisina: tiukempi keskivartalon lihaksisto, terve selkä ja ryhti, paremmat lantionpohjan lihakset sekä kauniit käsivarret. Ei siis niinkään ulkonäkökeskeistä treeniä, vaan ensisijaisesti treenaan terveyttä ja sitä kautta sitten toki tapahtuu myös sitä ulkonäön skarppautumista.

Bongasin äsken jumpan nimeltä Lavis ja kun mulla nyt on nuo uudet salikamat, voisin käydä niitä testaamassa ennen saliharrastuksen aloittamista tuolla jumpassa.

Mulla tulee kevään lopussa ikää 40 ja olisi kiva olla sanotaan nyt vaikka 4-5 kiloa kevyempi silloin, tai ainakin silmin nähden kiinteämpi, jos ei kiloja lähde ihan noin paljon.

Tavoitepainoni on ollut 61-62 kg, mutta se on lihaksetonta painoa. En ole koskaan omistanut lihaksia, joten en tiedä, paljonko vaaka näyttää niiden kanssa silloin, kun ulkomuoto muilta osin tyydyttää. Testataan!

Tunnen itseni ja mieleni haasteet ja on ISO riski, että tämä koko homma loppuu lyhyeen, mutta yritän. Koitan ajatella, että jokainen pienikin liikuntakerta on parempi kuin ei mitään, yritän olla joustavampi aiemman "kaikki tai ei mitään" -ajatteluni kanssa. Yritän ajatella tätä loppuelämän muutoksena enemmän kuin äks kertaa viikossa pakkoliikkumisena. Nyt tätä kirjoittaessani tajusin, että en ehkä edes yritä ottaa tavoitteeksi 2-3x salikäyntiä viikossa, vaan 2-4 mitä tahansa liikuntasuoritusta viikossa. Oli se sitten kävelylenkki, jumppa, sulkapallo tai mikä tahansa... Yritän löytää uusia lajeja ja rohkeutta kokeilla niitä ja mennä mukaan. MIKÄ TAHANSA ON PAREMPI KUIN TÄMÄ SOHVALLA ISTUMINEN.

maanantai, 12. marraskuu 2018

Voihan möhö

Sivupalkin painotaulukostakin näkyy, että painoa on tullut entistä reippaammin takaisin.
En edes tajua, miten nämä kilot on hiipineet... Aamulla vaaka näytti 69,1kg eli 9,2 kiloa enemmän kuin kesäkuussa 2017!

Vaatteissa olen toki huomannut pientä kiristystä, mutta että näin paljon! Voi ahdistus.

Taas siis alkaa laihis. Kasviksia, vettä ja terveellistä ruokaa. Kiinnostus laihduttamiseen on nollissa, mutta pakkohan se on.

Sokerittomasta olen lipsunut pahemman kerran viimeisten muutaman kuukauden aikana, siihen aion palata nyt heti.

 

keskiviikko, 14. maaliskuu 2018

Kuulumisia vuoden jälkeen

Tervehdys!

Vuosi on kulunut siitä, kun viimeksi päivitin tuloksia. Olen jatkanut sokeritonta ruokavaliota koko tämän ajan, mutta lisännyt ruokavaliooni mm. ruisleivän ja erilaisia herkkuja, jotka ovat tehneet (ikävä kyllä) tehtävänsä.

Tänään aamulla vaaka näytti taas 64,8kg, eli viisi kiloa on tullut takaisin tuolta parhaasta tuloksesta viime kesäkuulta.

Tämä kaikki ylimääräinen on hyllyvää ja pehmeää ja yritän nyt päästä siitä taas eroon... Pois ruokavaliostani tulee jäämään ruisleipä (joka vaatii paljon Oivariinia maistuakseen hyvältä), sekä sipsit ja ranskalaiset ja muut herkut, jotka sokerittomina ja vehnättöminä olen itselleni sallinut. Yritän myös muistaa juoda vettä.

sunnuntai, 19. helmikuu 2017

Sokeriton <3

18.1.-18.2. välillä painoni on pudonnut 2,8 kiloa. Tästä kaikki kiitos ja kunnia 13.1. alkaneelle sokerittomalle ja jauhottomalle ruokavaliolleni. 

Aika hiton siistiä mahtua pikkuruisiin vaatteisiin ja kaivaa vanhoja haastehousuja esiin vain huomatakseen, että osa niistäkin on jo isoja! 

Tämä täyssokeriton elämäntapa jatkuu nyt vielä ainakin heinäkuuhun asti, sen jälkeen sallin itselleni pieniä repsahduksia. Sokeripossu-elämään en enää kyllä palaa. Tätä oloa ei voita mitkään herkut!  

Viimeksi mainittu vatsamakkara multa löytyy yhä, mutta on sekin jo vähän alkanut sulaa. Viimeisenä taitaa tippua mulla siitä kohdasta paino. 

keskiviikko, 18. tammikuu 2017

Tavoitteessa?

Kuulkaas, ette arvaa!

3 viikkoa etelän lämmössä ja ruokavalio täysin pe*seellään (donitseja, nachoja, makkaroita, karkkia...) ja lopputulos: tänään aamupaino 64,3.

Voi olla, että se oli myös 64,7 jotenkin se punnitustilanne meni niin sivuseikkana ohi. Ajattelin vaan pitkästä aikaa käydä vaa'alla ja lopputulos iski tajuntaan vasta myöhemmin. Olin sitten jo pukenut päälle, niin en palannut tarkistamaan. Jotenkin tuo 'pilkku kolme' jäi mieleen.

Muttaettä. Nyt olisin muka niinkun vaa'an mukaan tavoitteessa. No eipä lähellekään! Olen niin taipuvainen keskivartalolihavuuteen, että en ole kyllä vieläkään tyytyväinen peilikuvaani. Housut on edelleen mahan kohdalta hyvät (siis samat, joita käytin myös 10 kiloa lihavampana)! Maha ei ole kadonnut mihinkään. Tissiliiveissä on kyllä tyhjää...

Mulla alkoi maanantaina lääkärin määräyksestä sokeriton ruokavalio, joka on osoittautunut tosi hankalaksi toteuttaa (lähes kaikessa on sokeria!) ja epäilen tän dieetin pudottavan vielä jonkun verran kiloja. Jospa sen myötä pääsisin eroon tuosta vatsaröllykästäkin. Mulla on siis edelleen ihan reipas makkara tuossa alavatsalla. Sellainen, joka oikein levähtää tyytyväisenä reisille, kun istun esim. pöntöllä. Hyi. Että eipä ole vaakaan tuijottamista laihduttamisessa.

Mutta laihdutuslaihdutus päättyköön nyt (tai siis sehän päättyi jo ennen lomaa) ja nyt katson, mitä sokeriton ruokavalio tekee makkaroilleni.